Valaistussuunnittelu ja asennuspalvelu
Valaistussuunnittelu alkaa liiketoimintasi ja tarpeidesi ymmärtämisestä. Maksuton kartoitus valaistusta varten tehdään kohteessa aina ensin, jolloin selviävät kaikki erityistarpeet. Tällöin selvitetään myös tilojen käyttöaste eri vuorokauden aikoihin, jolloin pystymme saamaan aikaan merkittäviä säästöjä energiankulutuksessa esimerkiksi liiketunnistimilla. Langaton valaistuksen ohjaus on kehittynyt viime vuosina merkittävästi. Kun ennen valot sammutettiin ja sytytettiin katkaisijasta, nyt vaihtoehtoja ohjaukseen on lukemattomia.
Tarjoamme valaistusta kokonaispalveluna. Onnistunut valaistus edellyttää huolellista suunnittelua, jossa kartoitetaan niin tilan kuin käyttäjien vaatimukset. Oikein suunniteltu valaistus lisää niin turvallisuutta, jaksamista kuin työn tuottavuuttakin. Asennuspalvelumme kattaa koko Suomen ja huolehdimme valaistuksen toimivuudesta sekä uusista tarpeista myös asennuksen jälkeen.
Energiatehokasta valoa
Valaistus on yleensä yritysten suurimpia sähkönsyöppöjä. LED-valaistuksella on nykyään erittäin merkittävä rooli energian säästössä ja säästöt ovat vanhaan tekniikkaan verrattuna merkittäviä. LED-valoja voi myös himmentää perinteisistä valaisimista poiketen. Usein laskemme asiakkaalle, että tekniikka maksaa itsensä takaisin jo parissa vuodessa. Esimerkiksi valoisuusanturit ja liiketunnistimet ohjaavat valoa sinne missä siitä on hyötyä ja tarvittaessa sammuttaa valot älykkäästi kokonaan.
Valaistussuunnittelu on tärkeässä roolissa
Onnistunut ja laadukas valaistus edellyttää huolellista suunnittelua, jossa kartoitetaan niin tilan kuin käyttäjien vaatimukset. Meillä se sisältyy aina hintaan. Valaistava ympäristö vaikuttaa tuotteen valintaan ja olosuhteiltaan vaativat teollisuusympäristöt asettavat erityisiä vaatimuksia esimerkiksi valaisimen kestävyyden ja tehokkuuden suhteen.
Suunnittelu
- Tarvekartoitus
- Valaistussuunnitelma
- Energiansäästölaskelmat
- Investoinnin takaisinmaksulaskelmat
- Vaihtoehdot valaistuksen ohjaukseen
- Ratkaisun esittely
Asennus
- Asennusajankohta
- Valaisinasennukset
- Sähköasennustyöt
- Opastus
Huolenpito
- Tekninen tuki ja palvelu
- Huolenpitolupaus
- Kunnossapitotyöt
- Rahoitusratkaisut
Referenssejämme
Esimerkkejä ja kokemuksia valaistussuunnittelusta.
Katso kaikki referenssit »
Veritas Stadion
UrheiluvalaistusTurun Veritas Stadionin valaistus kunnostetaan täyttämään Euroopan jalkapalloliitto UEFA:n vaatimukset. Stadionille asennettiin SteraLux Area -valaisimet, joilla varmistettiin riittävä valaustustaso Uefan vaatimusten mukaisesti.
Teljä Areena
UrheiluvalaistusJäähallin vanha valaistus uusittiin nykypäivän vaatimukset täyttäväksi ledivalaistukseksi. Vanhat 400W kaasupurkausvalaisimet vaihdettiin SteraLux Linear 100W LED-valaisimiin. Energian säästöä syntyy arviolta 55-65%
Levin laskettelukeskus
AluevalaistusVanhat valaisimet eturinteessä vaihdettiin SteraLux Area LED-valaisimiin. Muutoksessa käytettiin Area 480 valaisimia, joiden linssitys räätälöitiin kohteeseen sopivaksi. Muutoksen tavoitteena oli tarve kehittää valaistusta huoltovapaaksi ja saavuttaa energiansäästöjä.
Maksuton valaistuskartoitus
Tilaa nyt maksuton kartoitus jättämällä yhteystietosi alla olevalla lomakkeella tai ota suoraan yhteyttä asiantuntijaamme.
Valaistussuunnittelu – ja sen parhaat ratkaisut aina meiltä!
Kartoitus sisältää nykytilannekartoituksen ja tilanneraportin. Ongelmatilanteissa teemme ratkaisuehdotuksen, joka sisältää valaistussuunnitelman, takaisinmaksulaskelman ja tarjouksen valaistuksen toteuttamisesta.
Toni Kulikoff
Liiketoimintapäällikkö
Ulko- ja urheiluvalaistus,
Suunnittelijat
Puh. +358207885405
toni.kulikoff@stera.com